Vieras mutta läheinen

Isäni Eero Virolainen kaatui suurhyökkäyksen alkupäivinä kesäkuussa 1944. Hän oli syntynyt tammikuussa 1905 Karjalan kannaksella Muolaassa, käynyt neljä luokkaa kansakoulua, ollut työssä tiilitehtaan savimontussa, suorittanut asepalveluksen Viipurissa Kenttätykistörykmentti 2:ssa ja palannut sinne kouluttajaksi syyskuussa 1926 muutama kuukausi siviiliin pääsynsä jälkeen. Talvisodan lopulla isäni kävi RUK:n Niinisalossa, oli siellä jo samaan aikaan kouluttajana ja vielä maaliskuuhun 1941 jolloin sai Suojeluskunnan aluepäällikön viran Jämsässä.

Isän kaatuessa olin vain kolme viikkoa vanha. Kasvoin orpouteen toisin kuin ne sotaorvot, joilla oli omia muistikuvia isistään. Orpous oli minulle luonnollinen olotila, en osannut kaivata isää, en edes ollut kovin kiinnostunut hänestä. Oma elämä vaati huomioni ja energiani. Vasta kun omat lapseni alkoivat olla aikuisia, huomasin hiukan hämmentyneenä että isän valokuva oli ilmestynyt tietokoneeni näytön viereen. Se oli ollut siinä jo jonkin aikaa, isästä oli vaivihkaa tullut merkittävä.

Nyt on tullut aika tutustua häneen, vieraaseen mutta tärkeään ihmiseen. Keinonani on yrittää kirjoittaa isäni elämäkerta ja siten löytää vastauksia kysymykseen millainen ihminen Eero Virolainen oli. Lähden biografian polulle jolta tämä blogi pyrkii olemaan matkakertomus.