Kihupyhät tai kirkkopyhät olivat keskiajalta periytynyt joukkokokoontumisen muoto. Ne olivat alkuaan paikkakunnan oman kirkon vihkimisen muistojuhla, joita vietettiin koko tuolloisessa Ruotsin valtakunnan Itämaassa. Uskonpuhdistuksen jälkeen kirkko halusi ottaa tapaan etäisyyttä, mutta Karjalankannaksella kihuperinne säilyi, vaikka toki muuttuen. Erityisesti Muolaassa ja siitä itsenäisiksi irronneissa Heinjoen, Kivennavan ja Valkjärven kunnissa perinne eli vahvana 1930-luvulle saakka. Tavaksi tuli viettää kihupyhiä näissä kunnissa peräkkäisinä sunnuntaina. Muolaan kihujen päiväksi vakiintui heinäkuun viimeinen sunnuntai, jolloin kirkonmäelle kokoontui useita tuhansia ihmisiä paitsi Muolaasta myös naapuripitäjistä.
Viimeistään 1800-luvulla oli kihujen keskeisimmäksi ja tärkeimmäksi merkitykseksi tullut tarjota naimaikään tulleille nuorille mahdollisuus tavata ja tutustua toisiinsa. Kihut eivät kuitenkaan olleet pelkästään nuorten kokoontumisia, vaan niihin osallistui kaikenikäisiä ihmisiä. Kirkonmäellä käveltiin edestakaisin, tavattiin ystäviä ja tuttavia kuulumisia vaihtaen. Parinmuodostuksen muotona kihut kehittyivät tehokkaiksi ja suorasukaisiksi. Rippikoulun käyneet ja ehtoolliselle päässeet tytöt tulivat kirkonmäelle vyöllään puukontuppi ilman puukkoa. Tytön mukana oli saattaja, yleensä vanhempi nainen, joka suureen ääneen esitteli uuden naimamarkkinoille tulleen tytön. Neidosta kiinnostuneet pojat saattoivat nyt tulla työntämään puukkonsa tytön tuppeen. Parin viikon kuluttua poika meni tytön kotiin katsomaan miten puukon oli käynyt. Jos se oli lyöty seinään oven ulkopuolelle, merkitsi se pojan torjumista, mutta jos puukko komeili pirtin sisällä takaseinässä, oli kosija hyväksytty.
Tuppikosinta jäi pois 1800-luvun puolivälin jälkeen ja tilaa valtasi tapa, jossa pojat tulivat kirkonmäelle hevosella ratsastaen ja pyysivät mieleisiään tyttöjä taakseen hevosen selkään ”tarakalle”. Pari teki sitten yhdessä rituaalisen lyhyehkön ratsastuksen lähiympäristöön. 1900-luvun alkukymmenistä lähtien kihuperinne laajeni kirkonmäen päiväkohtaamisista käsittämään myös illalla lähikylissä järjestettyjä tanssiaisia.
Ovatko isäni vanhemmat Mikko ja Matilda kohdanneet toisensa kihuissa Muolaan kirkonmäellä? Hyvin mahdollista se ainakin on. Matildan koti oli kirkonmäeltä vain parin kilometrin päässä Koiralan kylässä ja Mikon koti Perkjärven kylässä kymmenisen kilometriä kirkolta. Mikon isä oli innokas ja osaava hevosten kasvattaja. Tuolloin 26-vuotias Mikko on hyvinkin saattanut tulla Muolaan kihuihin kesällä 1901 isänsä hevosella ja kohdata kirkonmäellä talvella 19 vuotta täyttäneen Matildan. Tapahtui nuorten kohtaaminen sitten kihuissa tai jossain muualla, johti se joka tapauksessa toukokuun 25 päivänä 1902 tapahtuneeseen vihkimiseen ja Matildan muuttoon lapsuudenkodistaan Mikon syntymäkotiin Heikkilään.
Viimeistään 1800-luvulla oli kihujen keskeisimmäksi ja tärkeimmäksi merkitykseksi tullut tarjota naimaikään tulleille nuorille mahdollisuus tavata ja tutustua toisiinsa. Kihut eivät kuitenkaan olleet pelkästään nuorten kokoontumisia, vaan niihin osallistui kaikenikäisiä ihmisiä. Kirkonmäellä käveltiin edestakaisin, tavattiin ystäviä ja tuttavia kuulumisia vaihtaen. Parinmuodostuksen muotona kihut kehittyivät tehokkaiksi ja suorasukaisiksi. Rippikoulun käyneet ja ehtoolliselle päässeet tytöt tulivat kirkonmäelle vyöllään puukontuppi ilman puukkoa. Tytön mukana oli saattaja, yleensä vanhempi nainen, joka suureen ääneen esitteli uuden naimamarkkinoille tulleen tytön. Neidosta kiinnostuneet pojat saattoivat nyt tulla työntämään puukkonsa tytön tuppeen. Parin viikon kuluttua poika meni tytön kotiin katsomaan miten puukon oli käynyt. Jos se oli lyöty seinään oven ulkopuolelle, merkitsi se pojan torjumista, mutta jos puukko komeili pirtin sisällä takaseinässä, oli kosija hyväksytty.
Tuppikosinta jäi pois 1800-luvun puolivälin jälkeen ja tilaa valtasi tapa, jossa pojat tulivat kirkonmäelle hevosella ratsastaen ja pyysivät mieleisiään tyttöjä taakseen hevosen selkään ”tarakalle”. Pari teki sitten yhdessä rituaalisen lyhyehkön ratsastuksen lähiympäristöön. 1900-luvun alkukymmenistä lähtien kihuperinne laajeni kirkonmäen päiväkohtaamisista käsittämään myös illalla lähikylissä järjestettyjä tanssiaisia.
Ovatko isäni vanhemmat Mikko ja Matilda kohdanneet toisensa kihuissa Muolaan kirkonmäellä? Hyvin mahdollista se ainakin on. Matildan koti oli kirkonmäeltä vain parin kilometrin päässä Koiralan kylässä ja Mikon koti Perkjärven kylässä kymmenisen kilometriä kirkolta. Mikon isä oli innokas ja osaava hevosten kasvattaja. Tuolloin 26-vuotias Mikko on hyvinkin saattanut tulla Muolaan kihuihin kesällä 1901 isänsä hevosella ja kohdata kirkonmäellä talvella 19 vuotta täyttäneen Matildan. Tapahtui nuorten kohtaaminen sitten kihuissa tai jossain muualla, johti se joka tapauksessa toukokuun 25 päivänä 1902 tapahtuneeseen vihkimiseen ja Matildan muuttoon lapsuudenkodistaan Mikon syntymäkotiin Heikkilään.
[Lähteitä: Raitasalo 2004: Katsel ain minnuu; Vilppula 2001 (toim. Veikko J. Laine): Valkjärveläisiä naimatapoja 1800 luvulla; Karjala-lehti no 8 1972, Muolaa liite.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti: