Viipurilaisuus, Viipurin henki

Saksalaislähtöisen, Viipurissa kauan asuneen Thesleff-suvun edustajalta kysyttiin oliko hän saksalainen. Hetken harkittuaan Thesleff vastasi:

-Ei, en kai minä ole saksalainen…

-Entä venäläinen?

-Miten minä nyt venäläinen olisin? Hän ei tunnistanut itseään myöskään ruotsalaiseksi, ei suomalaiseksi vaan lopulta:

-Kai minä sitten olen viipurilainen. Niin viipurilainen minä kyllä olen.

Mitä oli tämä viipurilaisuus?

Viipuriin oli aina riittänyt tulijoita, ihmisiä jotka olivat uskaltaneet ja halunneet lähteä etsimään uutta. Viikingit poikkesivat siellä idäntietä kulkiessaan, Torkkeli Knuutinpoika tuli ja perusti linnan hävittämänsä varustuksen tilalle, sitten saksalaiset Hansaa lähellä olevat kauppiaat, ruotsalaiset ja venäläiset kirkonmiehet ja kauppiaat. Aktiivisia ja yritteliäitä yksilöitä halki vuosisatojen, heidän perimänsä täytyi näkyä viipurilaisuudessa.

Viipurilaisuus oli 1920- ja 1930-luvuilla myös monikielisyyttä. Saksa oli ollut kaupungin virallinen kieli vielä 1800-luvun puolivälissä, muita tulijoitten tuomia kieliä olivat ruotsi sekä venäjä. Kaupunkilaisten enemmistö puhui suomea. Myös tämä enemmistö oli tulijoita, läheltä, Karjalankannakselta kaupunkiin muuttaneita ja muuttavia, kaupunki kasvoi voimakkaasti koko maailmansotien välisen ajan. Rakentaminen ja kaupungin kasvu, aktiivisuuden ja yritteliäisyyden ilmenemä oli osa viipurilaisuutta, ja tietysti viipurilaisuuden perusta ja keskeinen osa oli karjalaisen heimon iloinen ja välitön luonne.

Yksi muualta tulleista oli perushämäläinen Otto-Iivari Meurman, joka tuli Viipurin kaupungin asemakaava-arkkitehdiksi vuonna 1918. Hän kertoo tulonsa aikoihin seisoneensa korkealla mäellä kaupunkia katselemassa:

-Silloin Viipurin hengettären siipi hipaisi minua ja minusta tuli loppuiäkseni viipurilainen.

Kun Torkkelinkadun päästä lähtee nousemaan Patterinmäelle ja kääntyy katsomaan taakseen, näkee kaukana kadun toisessa päässä kauppahallin ovet, kuin Viipurin kaupallisen historian symbolina. Olisiko Patterinmäki ollut se korkea paikka jossa Viipurin hengettären siipi hipaisi Meurmania?

Kun seisoo Karjalankadun päässä Otto-Iivari Meurmanin kotitalon vieressä ja katsoo katua pitkin koilliseen, kauas kadun vastakkaiseen päähän, näkee Rautatieaseman pääovet. Kun nousee Meurmanin talon viereltä Pantsarlahden bastionille, on vastassa meri. Molemmat liikenteen ja liikkumisen, tulemisen ja lähtemisen symboleja, Viipuri oli myös liikenteen keskuspaikka.

Tuohon Meurmanin taloon ja Meurmanin perheeseen tuli äitini vuonna 1925 lastenhoitajaksi. Kadun nimi oli silloin Aleksanterinkatu. Juhannuksena, neljä vuotta myöhemmin sai äitini postikortin Aavasaksalta. Isäni lähettämä kortti oli osoitettu Meurmanin talosta parin korttelin päässä olevaan osoitteeseen. Heidät vihittiin seuraavana vuonna 1930. Molemmat olivat tulijoita, maalta kaupunkiin työn perässä muuttaneita.

Kapusin kuukausi sitten Torkkelinkadun päästä Patterinmäelle ja mietin mahtoiko Viipurin hengettären siipi hipaista myös heitä. Ainakin he jäivät Viipuriin ja elivät siellä parhaan nuoruutensa, aina toiseen maailmansotaan saakka.