Viipurin siltoja ja siltoja Viipuriin

Suomalaisessa Viipurissa oli yksitoista siltaa, kaksi niistä oli käännettäviä, rautatiesilta ja Linnansilta. Linnansilta avattiin kesäaikana kerran tunnissa, jotta laivat Eteläsataman puolelta pääsivät Pohjoissatamaan ja Saimaan kanavan suuntaan. Silta oli Viipuriin liikenteen pahin pullonkaula ja onnettomuuksien paikka, kun kaikki kulkijat yrittivät ehtiä sen yli ennen sillan seuraavaa avaamista. Rautatiesilta avattiin harvemmin, junaliikenteen aikataulujen tahdittamana. Mielenkiintoisin Viipurin silloista oli Pennisilta. Tämä jalankulkusilta asetettiin paikoilleen linnan itäpuolelle Hiekan kaupunginosan ja Linnoituksen kaupunginosan väliin myöhään syksyllä, kun laivaliikenne talven tullessa loppui ja purettiin taas keväällä odottamaan seuraavaa syksyä varastossa.

Metaforisia mutta samalla fyysisiä, yhä olemassa olevia siltoja suomalaisesta Viipurista nykyiseen on rakennusten lisäksi monin kerroin enemmän kuin yksitoista. Eräs hauskimmista ja viihdyttävimmistä on mahdollisuus kulkea Patterinmäeltä pitkin puistoja kaupungin halki aina kauppatorille saakka. Matkan varrella Torkkelinpuistossa ovat Mäntysen hirvipatsas ja Yrjö Liipolan ”Metsänpoika” niin kuin Suomen aikana, vaikka Georges Winterin ”Imatran neito” ei enää seiso suihkulähteensä keskellä puiston kauppatorin puoleisessa päässä. Pyöreän tornin kylkeä kiertänyt puinen kahvila, ”Toripässi” on Imatran neidon tavoin kadonnut, mutta Toripässin lattiapohja on yhä olemassa ja nähtävissä siltana menneen ja nykyisen välillä. Samoin kauppatorin pinnassa torikauppiaita ruutuihinsa ohjanneet merkkikivet, yksi kivistä on liitekuvassa.

Suomen ajan kosmopoliittisen Viipurin sosiaaliset ja iloiset asukkaat elivät kauniissa kaupungissa, josta vieläkin kaartuu monia siltoja nykyisyyteen. Alan yhä enemmän pitää suomalaisesta Viipurista, tuntea absurdilla tavalla kaihoa sinne, ikävöidä mennyttä jota en ole koskaan kokenut. Oudoksun ja hiukan kavahdan tätä kiehtovaa reaktiotani.