Kosmopoliittinen Viipuri

Suomalainen Viipuri elää yhteisen kansallisen muistimme suuressa kertomuksessa kosmopoliittisena, monikielisenä ja monikulttuurisena kaupunkina, paljolti entisten viipurilaisten kirjoittamien muistelmien ansiosta. Olen viime kuukausina lukenut näitä muistelmia hiukan epäillen, asenteella ”aika varmaan kultaa myös viipurilaisten muistot”. Lähtökohtanani on ollut että monikulttuurinen Viipuri, jos sitä nyt sitten on ollut, on ollut totta keskikaupungilla, Linnoituksen kaupunginosassa mutta tuskin esikaupunkien alueella.

Vaan sitten luin Viipurin arkistossa kaupungin henkikirjoja vuodelta 1936. Löysin vanhempieni nimet Saunalahden kaupunginosasta niin kuin olin osannut odottaa. Mutta löysin myös esikaupungin kosmopoliittisuuden. Arkistoja ei voi epäillä ajan kultaamiksi, ei tällaisissa asioissa.

Eero ja Helena asuivat Saunalahdessa osoitteensa Tellervonkatu 4, talossa jonka kymmenestä asukkaasta yksi oli kreikkalaiskatolinen. Aivan lähellä, Saunalahdentiellä, oli kiinteistö, jonka omisti Viipurin Saksalaisen seurakunta, ehkä siinä on ollut seurakunnan kokoontumistila. Saunalahdessa asuivat myös Saksan alamaiset Osvald, Maria ja Herbert Eichorn, tulevan vaimoni sukulaisia isän puolelta. Rokkalan lasitehdas Johanneksessa oli aikanaan vetänyt suvun lasinpuhaltajamestareita Suomeen. Saunalahdessa asui myös kreikkalaiskatolinen leskirouva Pelagea Turtia neljän lapsensa kanssa. Heistä Pietarissa syntynyt, tuolloin vasta 17-vuotias Dagmar vihittiin viisi vuotta myöhemmin vuonna 1941 avioliittoon enoni Paulin kanssa.

Viipurissa niin kuin muissa Suomen kaupungeissa esikaupunkialueet erosivat keskikaupungista monessa suhteessa, myös mentaalisen ilmapiirin osalta. Viipurin esikaupungeissa on kuitenkin ollut sama kosmopoliittinen ja monikulttuurinen henkinen pohjavire kuin keskustan vanhoissa kaupunginosissa. Olen alkanut pitää totena sitä kuvaa, joka Viipurista syntyy sen entisten asukkaitten muisteluista. Kyse ei sittenkään ole ajan kulumisen myötä syntyneestä illuusiosta, Viipuri on todella ollut 1920–1930-luvuilla hengeltään muita Suomen kaupunkeja kansainvälisempi, suvaitsevainen, avarakatseinen ja iloinen paikka asua.

Entä nyt?

Kyllä, Viipurissa on yhä kosmopoliittinen piirteensä. Tämän blokkauksen liitekuva on otettu Viipurin kauppatorin laidalla. Kiinalaistaustaisia vaatekauppiaita ei torilla enää ole niin kuin vielä muutama vuosi sitten. Heistä osa on siirtynyt Talikkalan torille, osa kadonnut tietymättömiin. Kuvassa olevista rouvista lyhyempi on vuosia sitten muuttanut Ukrainasta Viipuriin, oppinut Viipurin torin käytännön koulussa uusia kieliä aivan niin kuin viipurilaisrouvat jo Suomen ajalla oppivat. Pitempi rouva on syntynyt Suomessa, hänen isänsä Viipurin naapuripitäjässä, isän isoisä Saksin maalla ja isän isoäiti Ruotsissa. Myös rouvan äidin sukujuuret juontavat Ruotsiin, von Risingien aateliseen sukuun, niin kuin rouva herkästi muistaa muistuttaa. Kuvan pienemmät lapset ovat ainoita aitoja alkuperäisiä viipurilaisia, kosmopoliittisessa Viipurissa syntyneitä.

Viipurilaisuus, Viipurin henki

Saksalaislähtöisen, Viipurissa kauan asuneen Thesleff-suvun edustajalta kysyttiin oliko hän saksalainen. Hetken harkittuaan Thesleff vastasi:

-Ei, en kai minä ole saksalainen…

-Entä venäläinen?

-Miten minä nyt venäläinen olisin? Hän ei tunnistanut itseään myöskään ruotsalaiseksi, ei suomalaiseksi vaan lopulta:

-Kai minä sitten olen viipurilainen. Niin viipurilainen minä kyllä olen.

Mitä oli tämä viipurilaisuus?

Viipuriin oli aina riittänyt tulijoita, ihmisiä jotka olivat uskaltaneet ja halunneet lähteä etsimään uutta. Viikingit poikkesivat siellä idäntietä kulkiessaan, Torkkeli Knuutinpoika tuli ja perusti linnan hävittämänsä varustuksen tilalle, sitten saksalaiset Hansaa lähellä olevat kauppiaat, ruotsalaiset ja venäläiset kirkonmiehet ja kauppiaat. Aktiivisia ja yritteliäitä yksilöitä halki vuosisatojen, heidän perimänsä täytyi näkyä viipurilaisuudessa.

Viipurilaisuus oli 1920- ja 1930-luvuilla myös monikielisyyttä. Saksa oli ollut kaupungin virallinen kieli vielä 1800-luvun puolivälissä, muita tulijoitten tuomia kieliä olivat ruotsi sekä venäjä. Kaupunkilaisten enemmistö puhui suomea. Myös tämä enemmistö oli tulijoita, läheltä, Karjalankannakselta kaupunkiin muuttaneita ja muuttavia, kaupunki kasvoi voimakkaasti koko maailmansotien välisen ajan. Rakentaminen ja kaupungin kasvu, aktiivisuuden ja yritteliäisyyden ilmenemä oli osa viipurilaisuutta, ja tietysti viipurilaisuuden perusta ja keskeinen osa oli karjalaisen heimon iloinen ja välitön luonne.

Yksi muualta tulleista oli perushämäläinen Otto-Iivari Meurman, joka tuli Viipurin kaupungin asemakaava-arkkitehdiksi vuonna 1918. Hän kertoo tulonsa aikoihin seisoneensa korkealla mäellä kaupunkia katselemassa:

-Silloin Viipurin hengettären siipi hipaisi minua ja minusta tuli loppuiäkseni viipurilainen.

Kun Torkkelinkadun päästä lähtee nousemaan Patterinmäelle ja kääntyy katsomaan taakseen, näkee kaukana kadun toisessa päässä kauppahallin ovet, kuin Viipurin kaupallisen historian symbolina. Olisiko Patterinmäki ollut se korkea paikka jossa Viipurin hengettären siipi hipaisi Meurmania?

Kun seisoo Karjalankadun päässä Otto-Iivari Meurmanin kotitalon vieressä ja katsoo katua pitkin koilliseen, kauas kadun vastakkaiseen päähän, näkee Rautatieaseman pääovet. Kun nousee Meurmanin talon viereltä Pantsarlahden bastionille, on vastassa meri. Molemmat liikenteen ja liikkumisen, tulemisen ja lähtemisen symboleja, Viipuri oli myös liikenteen keskuspaikka.

Tuohon Meurmanin taloon ja Meurmanin perheeseen tuli äitini vuonna 1925 lastenhoitajaksi. Kadun nimi oli silloin Aleksanterinkatu. Juhannuksena, neljä vuotta myöhemmin sai äitini postikortin Aavasaksalta. Isäni lähettämä kortti oli osoitettu Meurmanin talosta parin korttelin päässä olevaan osoitteeseen. Heidät vihittiin seuraavana vuonna 1930. Molemmat olivat tulijoita, maalta kaupunkiin työn perässä muuttaneita.

Kapusin kuukausi sitten Torkkelinkadun päästä Patterinmäelle ja mietin mahtoiko Viipurin hengettären siipi hipaista myös heitä. Ainakin he jäivät Viipuriin ja elivät siellä parhaan nuoruutensa, aina toiseen maailmansotaan saakka.