Luokkakuva Vahvialan pitäjän Sipilän kylän kansakoulusta keväältä 1921. Pitkälettinen
tyttö toisen rivin keskivaiheilla on äitini, tuolloin 11-vuotias Helena
Sipiläinen. Opettaja Hanna Heimonen oli aloittanut toimessaan jo koulun
rakentamisvuonna 1900, hän jatkoi työssään yhtäjaksoisesti talvisotaan saakka
ja tuli vielä takaisin opettajaksi Sipilään jatkosodan aikana vuosiksi 1942 –
1944.
Ainakin eturivin lapset ovat kuvassa paljain jaloin, luokkaan ei ole saanut
tulla kengät jalassa. Kuvassa kolme lasta pitää kättään edessä olevan
olkapäällä, yksi käsistä on äitini olalla. Voisiko kyseessä olla ystävyyden
osoittaminen, nykyisin muodissa olevien ”kaverikuvien” varhainen esiaste?