keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Muusan muistolle



Viime syksynä, kaksi päivää sen jälkeen kun isän elämäkerran toinen osa oli lähtenyt taittoon, saimme tietää Muusan vakavasta sairaudesta. Melko pian diagnoosi tarkentui ja kävi selville, ettei parantavaa hoitoa ole vaan Muusa tulisi kuolemaan luultavasti vuoden sisällä.

Rakkaani kuoli keväällä.

Olen pari kertaa yrittänyt aloittaa isän elämäkerran kolmatta osaa mutta en ole kyennyt, kirjoittaminen ei suju, en osaa kirjoittaa ilman Muusaa. Näyttää siltä että olen kirjoittanut paitsi itselleni ja lapsillemme myös ja ehkä ennen kaikkea Muusalle.

Viikko sitten löysin Muusan päiväkirjat, kaksi A5-kokoista kovakantista vihkoa joitten ensimmäiset merkinnät Muusa on kirjoittanut 14-vuotiaana, vuotta ennen tapaamistamme. Päiväkirjat jatkuvat muutaman vuoden, viimeisten merkintöjen aikaan olimme jo kihloissa. Kirjat olivat paikassa josta Muusa on tiennyt minun ne löytävän, hän oli jättänyt ne löydettäväksi. Muusa kirjoittaa päiväkirjoissaan ensisijassa meistä ja suhteestamme, ne ovat Rakkauden päiväkirjat.


Päiväkirjojen kanssa olivat löytämistä odottamassa Muusan kalenterit merkintöineen ja meidän kirjeenvaihtomme varusmiesajaltani. Muusa on säilyttänyt ja jättänyt aineiston jossa hän elää ja on läsnä. Aineistollaan Muusa antaa minulle syyn ja mahdollisuuden jatkaa kirjoittamista. Nyt uutena tavoitteenani on kirjoittaa hänestä ja suhteestamme isäni ja äitini elämäkertojen jälkeen. Toivottavasti aikani riittää.