Aika parantaa. Olen nyt muutaman
epäonnistuneen yrityksen jälkeen saanut otteen isäni elämäkerran kirjoittamisesta
ja kirjoittanut hänestä ja äidistäni Talvisodassa.
Helena Virolainen tuli lääkintälotaksi Viipurin
sotilassairaalaan 13.10.1939 ja palveli siellä perustetussa 13.Sotasairaalassa
vielä Talvisodan päättymisen jälkeen. Hänet ”lomitettiin toistaiseksi” vasta
17.5.1940 eli runsas kaksi kuukautta sodan päättymisen jälkeen. Kuvassa
äitini seisoo Imatran Tiuruniemen tuberkuloosiparantolaan sijoitetun sotasairaalan
katolla.
Eero Virolainen ilmoittautui YH:n
alkaessa 10.10.1939 Seinäjoen Sotilaspiirin esikuntaan josta hänet määrättiin radiovääpeliksi
II/KTR 8:aan. Lähteeni eivät kerro isäni Talvisodasta juuri mitään
henkilökohtaista. Hallussani on tuolta ajalta vain muutama suvun kirje ja
postikortti, ei esimerkiksi yhtään valokuvaa hänestä. Kantakorttitietojen
mukaan hän palveli Kiviniemen rintamaosalla joka lienee ollut yksi sodan rauhallisimpia
rintaosia. Paikka oli lähellä Sakkolaa, jossa isäni oli lapsena ollut
Katri-tätinsä ja tämän miehen Juho Riikosen maatalossa kesätöissä. Seutu oli
hänelle tuttua.
Isäni ehti olla Talvisodan
sotarintamalla vain runsaat puolitoista kuukautta. Jo 20.1.1940 Eero Virolainen
komennettiin rintamalta Sotakoulukeskuksen koulutusaliupseeriksi Kankaanpään
Niinisaloon.