Isäni elämästä kertovaan lähteistöön sisältyy runsaasti tarinallista aineistoa. Mielestäni parhaita osaa siitä ovat pienet kertomukset sukulaisten muisteluksissa ja haastatteluissa mutta myös säilyneissä kirjeissä ja eräissä isän omissa kirjoituksissa on narratiiveja. Jopa painettuun lähdeaineistooni sisältyy kertomuksellista materiaalia paitsi isäni elinympäristöistä myös hänestä itsestään. Kutakuinkin kaikki nämä kertomukset on sidottu aikaan ja paikkaan ja monet niistä avaavat tutkittavan luonnetta erinomaisella tavalla. Miten voisin käyttää näitä kertomuksia tutkimuksessani?
Aion kokeilla oman narratologisen metodin luomista ja käyttämistä. Itselleni hymyillen myönnän, että yritys perustuu täydellisen tietämättömyyden antamaan varmuuden, on lapsekas ja naiivi mutta oikeastaan juuri siksi haluan kokeilla. Voihan lapsellisuuden ja naiiviuden nähdä myös rohkeutena, voihan? Ymmärrän myös, että jos metodini on mielekäs ja toimiva, on se jo ajat sitten luotu ja käyttöön otettu.
Annan metodini nimeksi eläytyminen, ymmärrän sillä tutkijan yritystä asettautua mielessään tutkittavan asemaan ja tilanteeseen. Pyrkimyksenä on hahmottaa miten tutkittava jonkin tilanteen, tapahtuman tai asian koki. Tutkija yrittää mielikuvituksessaan tavoittaa tutkittavan näkemää, kuulemaa, haistamaa ja sen kautta sitä mitä tämä on tuntenut ja mitä ymmärtänyt.
Yritän paitsi asettautua isäni asemaan myös kulkea hänen rinnallaan, saman ikäisenä, samassa kontekstissa elävänä, tuttavana ja ystävänä. Ehkä voin mielessäni keskustella hänen kanssaan niin kuin ystävät keskustelevat, luottamuksellisesti ja asioita perusteellisesti pohtien ja sitten kirjoittaa tuon keskustelun dialogina osaksi tutkimusta? Tässä metodini lähestyy draamaa ja sen keinoja.
Yhtenä mielikuvitukseni apukeinona pyrkiessäni isäni asemaan tai hänen vierelleen kulkemaan lainaan sosiologian aineistonkeruumenetelmää, jonka senkin nimi on eläytymismenetelmä. Jari Eskola kuvaa menetelmän ydintä näin [Ikkunoita tutkimusmetodeihin I, 2007, 71]:
…pienten esseiden ja lyhyehköjen tarinoiden kirjoittamista tutkijan antamien ohjeiden mukaan. Vastaajille annetaan kehyskertomukseksi kutsuttu orientaatio, jonka antamien mielikuvien mukaan heidän tulee kirjoittaa pieni tarina. Näissä tarinoissa kirjoittaja mielikuvituksensa avulla joko vie kehyskertomuksessa esitetyn tilanteen eteenpäin tai sitten kuvaa, mitä on täytynyt tai voinut tapahtua ennen kehyskertomuksessa esitettyä tilannetta.
Sovellan menetelmää niin että otan kehyskertomukseksi jonkin todellisen tapahtuman isäni elämästä ja asettaudun itse vastaajan asemaan kirjoittamaan mitä on tapahtunut ennen tai jälkeen tuon tapahtuman. Tai oikeammin; mitä olisi voinut tapahtua.
Samaistuminen, isän asemaan asettautuminen tuntuu hiukan pelottavalta. Entä jos liun liian syvälle isäni nahkoihin ja huumemaailman kielellä ”jään matkalle” tai näyttämötaiteen kielikuvana minulle ”jää rooli päälle”. Vesa Matti Loiri kertoi TV 2:n Mansikkapaikka-ohjelmassa 17.9.2009 Mikko Kuustoselle kuinka hänelle kävi näytelmän ”Tykkimies Kauppalan viimeiset vaiheet” nimiroolissa:
…tää oli semmonen rooli, että tää vähä meinas jäädä päälle, nää tuntemukset … eee… ei varmasti sillai enää kävis … se on asia, jota pitää välttää mutta miten saattaa käydä. Joku semmonen syvältä kouraseva rooli jää vähän niinku päälle, et se anarkia, joka tällä Kauppalalla synty ja se … niitten tilanteitten kautta … se jää helposti soimaan … saattaa läheiset joutua vähän kärsimään … mut et se oli rooli, joka oli mulle erittäin tärkeä.
Loirin kertoma tukee pelkoani eläytymisen riskeistä mutta samalla valaa myös uskoa metodini toimivuuteen. Tutkittavan asemaan asettautuminen, häneen samaistuminen on varmaan vaikeaa mutta onnistuessaan tärkeä ja hyvä keino tavoittaa hänen ajattelunsa ja tuntemuksensa, isäni persoona. Aion yrittää.
Uskon eläytymismetodin antamien tulosten lisäksi saavani tarinoista myös suoraan tietoa isästäni ja hänen persoonastaan. Narraatiot, erityisesti suullisessa muodossa säilyneet, vaativat kyllä kriittistä tarkastelua sisältönsä suhteen, niitten kertomat tapahtumat ovat saattaneet muokkautua alkuperäisestä paljonkin, mutta lähtökohtaisesti uskon niitten silti säilyttäneen kertomansa tapahtuman ytimen, sen luonteen ja siten myös tiedon jyväsiä isästäni ihmisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti: